Hyppää pääsisältöön
Sivukartta
Hyvinvointi-teema

Video: Metso LIVE saa kirjaston soimaan

Tampereen pääkirjaston Metso LIVE -tapahtumat tarjoavat kirjastojen asiakkaille elävää musiikkia, nostavat esiin kiinnostavaa aineistoa ja tuovat uutta säpinää koko kirjastoon.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Tampereen pääkirjaston Metson musiikkiosastolle Vuoden kirjastokehittäjä 2015 -palkinnon, koska se kehittää määrätietoisesti ja ennakkoluulottomasti aiemmin jopa katoavaksi ennustettua musiikkikirjastotoimintaa.

Perusteluissa kerrotaan, että Metso LIVE, elävän musiikin ja kirjaston sisällöt kirjastotilassa yhdistävä uusi konsepti, on Metson musiikkiosaston menestyksen ydin.

Toiminnallaan musiikkiosasto on tavoittanut runsaasti uusia asiakkaita ja innostanut laajasti musiikkipalvelujen käyttöön. Innostuksesta, rohkeudesta ja monialaisesta osaamisesta rakentuva Metson musiikkiosasto on tehnyt musiikista näkyvää, kuuluvaa ja saavutettavaa kaikille.


Lisää aiheesta

Avainsanat: musiikki, Metso Live, Tampereen kirjasto, musiikkiosasto, live-musiikki, Tampere