Hyppää pääsisältöön
Sivukartta
Elinvoimaisuus-teema

Pajassa kirjaston käyttäjät tarttuvat itse toimeen

Ninni Sandelius
Pajassa voi käyttää sekä perinteisiä työkaluja että uudempaa teknologiaa
Oliver AnderssonPajassa voi käyttää sekä perinteisiä työkaluja että uudempaa teknologiaa.
Kirjastojen Pajat rohkaisevat ihmisiä suunnittelemaan ja toteuttamaan omat ideansa kirjaston tarjoamilla välineillä. Yrittäjä Jussi Tuovinen sai Pajasta tukea oman keksintönsä kehittämiseen.

Kirjasto on aina tarjonnut väyliä tiedon, oivallusten ja elämysten lähteille. Espoossa kirjastojen perustehtävä on viety astetta pidemmälle. Kirjastossa voi nyt esimerkiksi koodata, rakentaa robotin, ommella asun tai painaa itse suunnittelemiaan tarroja.

Ison Omenan kauppakeskuksessa sijaitsevaan Kirjasto Omenaan toteutettiin Espoon kaupunginkirjaston kolmas Paja. Se tehtiin entiseen atk-luokkaan. Tilaan hankittiin muun muassa perinteisiä työkaluja, kolvi, ompelukone, askartelutarvikkeita, 3D-tulostimia, vinyylileikkuri ja lämpöprässi painatusta varten.

Erikoiskirjastovirkailija, Omenan entinen työntekijä Urho Kaipainen korostaa, että tila on niin kutsuttu ”makerspace”. Se tarkoittaa, että kirjaston käyttäjät saavat vapaasti kokeilla ja toteuttaa Pajassa omia ideoitaan ja projektejaan. Kirjaston henkilökunta on neuvovassa ja mahdollistavassa roolissa.

– Henkilökunta pyydettäessä opastaa laitteiden käytössä ja esimerkiksi turvallisuusseikoissa.

Vaikka monet Pajan käyttäjät touhuavat omatoimisesti, tilassa vierailee myös koululuokkia ja järjestetään erilaisia teematapahtumia. Tavoitteena on silti, että tila on aina kaikkien käytössä.

Ja Pajassa tapahtuu koko ajan. Täällä lyhennetään farkunlahkeita, 3D-tulostetaan erilaisia kappaleita omiin nikkarointitarpeisiin, tehdään elektroniikkatöitä, suunnitellaan ja painetaan tarroja ja pidetään käsityökerhoja. Vanhemmat käyvät lastensa kanssa kokeilemassa 3D-tulostinta, mopopojat suunnittelevat ja painattavat itselleen hupparit.

Pajasta on tullut tärkeä osa Kirjasto Omenan toimintaa. Siellä erilaiset ja eri-ikäiset ihmiset kohtaavat ja neuvovat toisiaan. Se on myös houkutellut kirjastoon väkeä, jota kirjasto ei ehkä muuten tavoittaisi.

– On mahtavaa, että kirjasto on yhteiskunnan kehityksessä mukana ja että voimme tarjota jotain myös niille, jotka eivät koe tarvitsevansa perinteisempiä palvelujamme. Toki vieläkin on markkinoitavaa. On nimittäin varmasti paljon ihmisiä, jotka hyötyisivät Pajasta, mutta eivät tiedä sen tarjonnasta, Kaipainen lisää.

Start up -yrittäjä Jussi Tuovinen tulosti Pajan laitteilla kolmiulotteisia mallikappaleita käyttöliittymänsä kuoriosaksi
Jussi TuovinenStart up -yrittäjä Jussi Tuovinen tulosti Pajan laitteilla kolmiulotteisia mallikappaleita käyttöliittymänsä kuoriosaksi.

Paja tukee yrittäjyyttä

Toiminnallinen tila vastaa myös opiskelijoiden, työelämän ja aloittelevien yrittäjien tarpeisiin. Omat ideat ja keksinnöt saavat Pajassa konkreettisen muodon.

– Eräs freelancer-taikuri käy Pajassa rakentamassa taikatemppujaan 3D-tulostimen avulla. Olen tutustunut puutarhuriin, joka suunnittelee Pajassa vapaa-ajallaan kasvien automaattista kastelujärjestelmää. Meillä on käynyt huonekalusuunnittelija tulostamassa pienoismalleja luomuksistaan ja nuortenosaston entinen vakioasiakas tekemässä vinyylileikkurilla mainoksen renkaidenvaihto- ja autonpesutyötään varten, Kaipainen kertoo.

Yksi Urho Kaipaisen tapaamista yrittäjistä on Jussi Tuovinen. Myös hän on saanut pontta start up -yritykselleen Omenan Pajasta. Tuovinen kehittää Joyhaptics-yrityksessään uudenlaista kosketukseen perustuvaa käyttöliittymää, jonka fyysinen olomuoto voi oikeastaan olla millainen vain kolmiulotteinen pinta. Esimerkiksi olohuoneen sohvapöydällä oleva kasa kaukosäätimiä ja ohjaimia olisi mukava korvata houkuttelevammilla ohjaimilla. Tuovisen ideana on, että laitteita ohjaava käyttöliittymä voisi olla pöydän pinnassa, sohvassa tai vaikka taide-esineessä.

Tuovinen kertoo, että start up -yritysten maailmassa on tyypillistä, että ensimmäiset demot ja versiot tehdään nopeasti pienillä voimavaroilla. Siinä vaiheessa kirjaston apu on tarpeen. Vaikka Tuovinen on tekniikan tohtori ja kokenut tutkija ja teknologiajohtaja, myös hän marssi kirjastoon. Pajassa kun on asiakkaille tarkoitettu maksuton 3D-tulostin.

– Kirjasto on varsinkin nuorille ja aloitteleville yrittäjille tärkeä instituutio, koska se mahdollistaa ensimmäisen elintärkeän askeleen ilman suuri rahallisia panostuksia, hän sanoo.

Tuovinen kiittää Pajan laitevalikoiman lisäksi henkilökunnan osaamista.

– Kirjastossa oli perehdytty asiaan eikä Pajaa hoidettu vain sivujuttuna. Laitteet toimivat hyvin ja sain myös opastusta.

Jussi Tuovinen vieraili vastikään Slush-tapahtumassa Helsingissä, missä start up -yrittäjät ja rahoittajat kohtaavat toisensa. Kirjaston Pajassa tulostettu kartion muotoinen kuoriosa auttoi havainnollistamaan, miten Tuovisen suunnittelemaa käyttöliittymää voi soveltaa.

– Slushissa tärkeitä ovat sekä satunnaiset että sovitut tapaamiset. Rahoittajia ei useinkaan pelkillä puheilla ja kalvoilla vakuuteta, vaan he haluavat kokeilla tai nähdä itse, miten jokin toimii. Slush valoi minun uskoa jatkaa tuotteen kehittämistä.


Lisää aiheesta

Avainsanat: Espoo, Espoon kirjasto, Kirjasto Omena, Paja, start up, yritys, makerspace, teknologia, 3D-tulostaminen, tuunaaus, itse tekeminen